keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vihreä tattariherkku

Tämä on kyllä sellaista viherpiipertäjien ja terveysintoilijoiden ruokaa että! Kun muu perhe veteli omia ruokia, päätin tehdä mulle safkaa joka on niin mun tyylistä, eikä edes tarvinnut välittää mitä muut haluis syödä. Yleensä kun jos teen ruokaa koko perheelle, pitää vähän miettii mitä tekee. En usko että miesväki ois ollu niin innoissaan tästä... Vaikka kyllä kannattais!

Aika usein miehii pidetää jotenki rohkeina tai jotenki sillee, mut sitte kun niiden eteen tyrkätään kasvisruokaa niin johan alkaa polvet tutisee niilläki! Ihan tämmösen pikku huomion oon tehny. Iskä on kyllä onneksi alkanu välillä syömään myös näitä mun kasvishuttuja ilman että heittelee sekaan lihaa. Poinzit siitä!

Jääkaappiin oli jäänyt valkoviiniä, joten päätin lorauttaa pullon jämät tattarin seuraksi. Että ihan vaan tiedoksi, jos kaapista ei satu löytymään valkkaria, eikä Alkoonkaan jaksa kipittää, niin uskon ettei ruoka hirmuisesti kärsi jos sen ilman viiniäkin tekee. Mutta toki se oman lisäyksensä antaa!

Tuli vielä näin yhtäkkiä mieleen että herneetkin sopisivät tänne varmasti hyvin joukkoon!

Vihreä tattariherkku
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
1,5 dl tattarisuurimoita
0,5 dl valkoviiniä
4,5 dl vettä
1 kasvisfondi
1 pieni parsakaali
½ kyssäkaali
150 g pinaattia
1 prk mustia papuja
pippuria

Esivalmistele vihannekset. Irrota parsakaali pieniksi kukinnoiksi ja pilko myös varsi. Kuori kyssäkaali ja pilko se. Ryöppää pinaatit tai kaada niiden päälle yksinkertaisesti kiehuvaa vettä siivilän läpi. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet.

Tee myös tattarin esivalmistelut. Kaada suurimoiden päälle ensin kiehuvaa vettä, ja huuhdo se sitten vielä kylmällä vedellä siivilän läpi.

Paista sipulia hetki öljytilkassa. Lisää valkosipuli ja paistele hetki. Lisää tattari ja kaada päälle valkoviini. Lisää vesi sekä kasvisfondi. Nakkaa sekaan parsa- ja kyssäkaalipalat. Keittele n. 10 minuuttia, kunnes neste on suurinpiirtein imeytynyt.

Huuhtele pavut siivilässä ja heitä sekaan pinaatin kera. Pyöräytä sekaan pippuria.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Omenasose

Vielä ehdit kipin kapin hakea kaupasta (tai omasta puusta) suomalaisia omppuja! Nyt ne ovat ihanan muhkeita ja maukkaita että.

Jos ei halua herkkulinjalle lähteä, eli jos esimerkiksi omppupiirakan ja omenahillon syöminen ja teko ei maita, voit valmistaa omenoista superhelppoa että superterveellistä omenasosetta!

Omppusose on aivan jättehyvää smoothieissa. Suositteen lämpimästi kokeilemaan! Se maistuu myös hyvältä jogurtin kanssa. Leivonnassakin tätä voi hyödyntää. Mahdollisukksia riittää kyllä.

Voit valita kuoritko omput, vai jätätkö kuorimatta. Jos päädyt kuorimaan, tulee omenasoseesta tietysti ihanan sileää. Kuorellisista ompuista tehtyyn soseeseen taas jää jonkin verran pieniä kuorenpaloja. Näin tekemällä ei kuoret eivät joudu hukkaan. Itse olen kokeillut kumpiakin tapoja, ja todennut että tämä kuorellinen versio toimii myös hyvin. Kuvan sose on tehty kuorellisista ompuista.

Omenasose pitää muuten pakastaa, jos sitä ei käytä heti. Tähän kun ei tule sokeria eikä mitään säilöntäaineita. Mutta kannattaa toki jättää pieni määrä pakastamatta valmistuksen jälkeen, jotta voit maistaa sitä jo vähän vaikka samana päivänä. Muuten täytyy muistaa ottaa sose pakkasesta sulamaan aina kun sille on käyttöä.

Omenasose (natural-versio)

omenoita (kannattaa varata reilusti, n. 1-2 kg esimerkiksi)
loraus vettä

Kuori omenat halutessasi ja paloittele ne. Kippaa palaset kattilaan ja lorauta joukkoon ministi vettä. Keittele omppuja, kunnes ne ovat pehmenneet ja ovat survomiskelpoisia. Muista sekoitella keittämisen aikana, jotta omenat pehmenevät tasaisesti. Surraa omput sauvasekoittimella soseeksi. Kaada purkkeihin ja anna jäähtyä. Pakasta sose.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kiireisen maukas salaatti
























Tässä on oikein hyvä kiireisen ihmisen täydellinen ateria. Siis salaatti! Salaatin väsäilyyn ei  kauan nokka tuhise, eikä aineksiakaan usein tarvitse kaappeihin etukäteen varata. Katsoo vain mitä kaapista löytyy juuri silloin ja taikoo niistä suussasulavaa ruokaa.

Usein salaatista tulee joillekkin mieleen kevyt kalorienkarttajien ruoka, vaikka saahan siitä sellaisenkin, mutta siitä saa helposti myös tehtyä sopivasti täyttävän ja ravitsevan.

Tässä olisi nyt oma versioni salaatista. Tällä kaavalla olen sitä pariin kertaan ehtinyt tehdä kun treenin jälkeen on kurniva nälkä ja haluan saada nopeasti ruokaa nassuun.

Porkkanatytön salaatti
salaattia
kurkkua
tomaattia
suuria valkoisia papuja
sieniä ja kesäkurpitsaa paistettuina ja maustettuina
kvinoaa tai linssejä (mausteina esim. kurkumaa ja kuivattuja yrttejä)
raejuustoa (ei näy kuvassa, mutta siellä sitä on)




perjantai 4. lokakuuta 2013

Pinaattiletut

 Alkoi tässä jokin aika sitten tehdä ihan hirmusesti mieli pinaattilettuja, kun huomasin niiden ohjeen Safkaa-kirjassa. Samana iltana olin niitä tietysti jo paistelemassa.

Ohjetta seurasin noin suunnilleen. Vehnäjauhot mm. vaihdoin omaan jauhoseokseen. Kirjassa suositeltiin lämpimästi muskottipähkinän käyttämistä hippusen, mutta en voinut sitä ite taikinaan pistää, koska veli on pähkinäallergikko.

 Pinaattiletut
2 pss sulatettua pakastepinaattia
3 kananmunaa
5 dl maitoa
1, 5 dl täysjyvävehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl soijajauhoja
ruohosipulia silputtuna
pippuria
(muskottipähkinää)

Sekoita munat maito keskenään. Siivilöi sekaan jauhot ja lisää myös pinaatti, ruohosipuli ja pippuria. Sekoita. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista pannulla lettusiksi.




perjantai 27. syyskuuta 2013

Kesäkeitto

Bloggaustahti on vähän hiljentynyt, mutta täällä ollaan! On ollut ihan armaton kiire, ettei koneen ääreen ole millään ehtinyt, saati alkaa kirjoittamaan ja häsläämään kuvien kanssa. Mutta nyt olisi jälleen keittoa luvassa...

Reseptiä katsoin täältä--> http://www.hs.fi/ruoka/a1349754710792 . Tein ohjeeseen vähän omia pieniä muutoksia, esim. lisäsin papuja proteiina tuomaan. Varsinkin nuo isot valkoiset pavut ovat tässä tosi hyviä! Vihannesten määrät menivät myös vähän sinne päin. Kaapissa kun nyt sattui olemaan enemmän kuin tuo viisi perunaa, niin toki niitä voi sinne vähän reilummin pistää.























Kesäkeitto
5 dl vettä
1 tl merisuolaa
3 porkkanaa
5 uutta perunaa
½–1 kukkakaalia
2 dl herneitä tai 2 kourallista pieniä sokeriherneitä palkoineen
6 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 prk suuria, valkoisia papuja
pippuria
suolaa
2 rkl persiljaa, ruohosipulia

Keitä vesi ja lisää suola.

Pese perunat hyvin. Kuori porkkanat ja paloittele molemmat. Keitä noin 5 minuuttia. Lisää paloitellut kukkakaalit ja herneet ja jatka keittämistä vielä noin 5 minuuttia, kunnes vihannekset ovat lähes kypsiä.

Sekoita maito ja jauhot keskenään ja lisää suurus keittoon, jatka keittämistä vielä noin 10 minuuttia. Mausta sokerilla, pippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa sekä lisää valutetut ja huuhdotut kypsät pavut. Ripottele keiton pinnalle hienonnettua persiljaa tai ruohosipulia (käytin persiljaa ja sekoitin ne suoraan keiton joukkoon).

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tomaattikeitto nro. 2


Olen jo aikaisemmin kertonut että pidän tomaattikeitosta. Ja paljon. Siksi olenkin numeroinut nämä sopat, sillä uskon että niitä putkahtaa lisää tänne vähän väliä. Tässä tulisikin blogin toinen tomaattikeitto-ohje, olkaa hyvät.

Tästä keitosta tuli myös toosi hyvää. Tai oikeastaan uskon ettei juuri mikään tomaattikeitto voi mennä vikaan. Mutta kai sitä aina saa iloita jos saa syödä ihanaa tomaattikeittoa!

Syödessäni tajusin että sileämpi koostumus keittoon olisi tullut, jos tomaatit olisi aluksi kaltannut. Kävi tämä mielessä kyllä jo valmistusvaiheessa, mutta ääh... Ei jaksanut. Oikein syötävää oli silti ilmankin.

Nyt muuten ehtii vielä keitellä tomaattikeittoa suomalaisista tuoreista tomaateista! Talvella ne ovat muisto vain..


Tomaattikeitto nro. 2
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
savupaprikajauhetta
chiliä (käytin yhden kuivatun chilin  morttelissa murskattuna)
1 iso punainen paprika
1 prk tomaattisosetta
n. 1,5 kg tuoreita tomaatteja (kaltattuna)
1 prk valutettuja ja huuhdeltuja kikherneitä
yrttejä (käytin kreikasta ostettua kuivattua yrttisekoitusta)
(suolaa)
pippuria

Pilko sipulit ja valkosipulinkynnnet. Pilko myös tomaatit ja paprikat valmiiksi.

Paista sipuleita kattilassa hetki, ja lisää sitten valkosipuli ja chili sekä ripottele joukkoon reilusti savupaprikaa.
Lisää paprikat ja  tomaattisose.

Kaada tomaatit kattilaan ja anna porista ainakin vartin verran.

Hulauta kikherneet keittoon ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. Mausta.

P.S. Linkki edelliseen tomaattikeitton. Siellä myös ohje tomaattien kalttaamiseen --> http://porkkanatytto.blogspot.fi/2013/08/tomaattikeitto-nro-1.html

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mausteinen bataattiriisi (eli mitä kaapistä löytyy)


Ostin tässä jokin aikaa sitten meksikolaista mausteriisiä Punnitse&Säästä-kaupasta. Se pääsi kuitenkin unohtumaan kaapin perukoille... Yhtenä päivänä pää oli kuitenkin niin tyhjä ruoan miettimisen suhteen joten päätin tehdä mitä kaapista löytyy-ruoan. No, kaapista löytyi mitä muutakaan kuin tätä kyseistä riisiä!

Lopputuloksessa riisin mausteet eivät oikeastaan erottuneet. Siksipä kirjoitan reseptiin meksikolaisen riisin sijasta tavallista basmatiriisiä. Ehkä tämä riisi olisi paremminkin kannattanut käyttää lisäkkeenä ihan sellaisenaan vaikkapa kasvispihvien kanssa. Mutta kävihän se näinkin.

Mausteinen bataattiriisi
1 bataatti
1 nauris
2 sipulinvartta+1 sipuli
n. 3 valkosipulin kynttä
vettä
2,5 dl basmatiriisiä tms.
1,5 dl punaisia linssejä huuhdeltuna
1 prk ruskeita papuja
chiliä
mausteita, esim. savupaprikaa, juustokuminaa yms.
suolaa pippuria
halutessasi tuoreita yrttejä

Kuori ja kuutioi bataatti ja nauris n. 1,5x1,5 cm:n paloiksi. Keitä kunnes ne ovat lähes kypsiä.
Pilko sipulinvarret, sipuli ja valkosipuli. Paista varsia ja sipulia öljyssä. Lisää valkosipulit ja haluamiasi mausteita sekä chili. Paistele hetki. Lisää riisi ja  sekoittele taas. Lisää vettä sen verran kun riisit ja linssit yhteensä tarvit- sevat keittämiseen (lue pakkauksesta ;)). Lisää linssit joukkoon kun on niiden aika (omat linssini vaativat 10 min keittoajan, joten lisäsin ne joukkoon kun kun riisin keittoajasta oli 10 min jäljellä).
Sekoita joukkoon keitty bataatti ja nauriskuutiot sekä huuhdeltut pavut (+ yrtit).


perjantai 6. syyskuuta 2013

Herkkusieni-pinaattipasta

Flunssa on nyt (siis nyt vasta!!) hellittänyt ainakin suurimmaks osaks ja pääsin eilen aloittaa urheilut. Kävin kyllä flunssankin aikana pari kertaa lenkillä, eikä siitä hyvä seurannut... Ei siis näin! Toivon kovasti ettei tulisi enää takapakkia.

Eilisellä lenkillä vasemman jalan penikka ilmotteli taas olemassaolostaan. Siis oikeesti ärsytys! Sais nyt nää kaiken maailman vaivat jättää mut viimein! Mä suutun jos lenkkeilytauko jatkuu. Mietin pitäisköhän suunnata hierojalle?

Nuhanenäisenä kokkailin kuitenkin viime viikonloppuna pitkästä aikaa pastaa. Kaivoin pastamasiinan kaapista ja eikun väsäämään taikinaa!

Taikinan valmistin taas ihan randomisti. Lupiinijauhot tuo kivasti proteiinia, joka on vaan plussaa varsinkin kun on kasvissyöjä. Lupiinijauhon voi myös korvata esim. soijajauholla, jos erittäin proteiinipitoisia jauhoja haluaa käyttää.

Herkkusieni-pinaattipasta 
pastataikina:
2 kananmunaa
vettä
100 g täysjyvävehnäjauhoja
70 g durumvehnäjauhoja
30 g lupiinijauhoja

Sekoita jauhot keskenään ja kaada ne keoksi leivonta-alustalle tai laakeaan astiaan. Tee kekoon keskelle iso kolo ja riko siihen kananmunat. Riko munien rakenne ala sekoittaa munia jauhohin. Laita kädet töihin heti kun mahdollista. Lisää sen verran vettä että taina on sopivaa. Vaivaa kunnes taikina on mukavan tuntuista (huomaat sen kyllä) ja kääri taikinapallo kelmuun. Laita se mielellään jääkaappin väh. puoleksi tunniksi.
Kauli taikina pastakoneella pastaksi.

1 sipuli
muutama valkosipulinkynsi
öljyä paistamiseen
500 g herkkusieniä (tai ihan itse metsästä poimittunja sieniä!!)
vettä
ainakin 140 g pinaattia
2½ dl kermaa
haluamaasi suurustetta (itse käytän vaaleaa maizenaa)
kourallinen persiljaa
pippuria
(suolaa)

Pilko sipulit, valkosipulinkynnet hienoksi ja viipaloi sienet. Huuhtele ja ryöppää pinaatit ja huuhdo sen jälkeen jääkylmällä vedellä. Paista ensin sipuleita pannulla, lisää valkosipuli ja jatka paistamista minuutin verran. Lisää sienet ja tilkka vettä. Pasta kunnes sienet ovat kypsiä. Lisää kerma ja anna porista jonkin aikaa.

Keitä sillä välin pasta. Jos käytät itse tehtyä pastaa keittoaika on n. 1½ minuuttia.

Suurusta kastike ja lisää ryöpätyt pinaatit, hienonnettu persilja ja mausta. Sekoita keitetty pasta kastikkeen sekaan.

 


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ravintola Sunn

Olin perjantaina syömässä synttäreitteni kunniaksi ravintola Sunnissa Helsingissä. Vaihtoehtoina oli pari muutakin ravintolaa, mutta tähän päädyin parhaalta vaikuttavan ruokalistan takia. En joutunut pettymään!
   Näkymä ikkunasta oli oikein mainio. Päästiin sopivasti juuri ikkunapöytään.

   Heti alkupala täräytti ehkä illan kovimman potin! Tilasin hummusta jota söin leivän kanssa. Oli muuten niin hyvää että järki meinäsi lähteä! En oikeen saanut selvää mitä muita mausteita yms. siinä oli, mutta ainakin jonkinlaista hummusta pitää pikimmiten kokeilla itsekkin!
 
   Pääruoaksi tilasin varhaisnauris-kanttarellilasagnea. Lasagne sisälsi pastaa ja naurisviipaleita limittäin ja seassa oli maukasta kanttarellikastiketta. Päällä pecorino-juustoa. Sanotaanko että oli tosi hyvää, aika suolaista tosin, varsinkin kun kohdalle sattu vähän isompi juustopalanen.
   Lopuksi herkuttelin hunaja-nougat jäädykkettä suklaakaramellilla. Niin ihanaaaa! Varsinkin jos tykkää makeasta nii tää on nappivalinta!
   Mietin muuten mitä tuo muru jäädykkeen ja lautasen päällä on? Osaisko joku noin kuvan perusteella sanoa? Maku oli ainakin voimakas.





















   Sunn oli tosi kiva sekä paikkana että ruuallisesti. Henkilökunta oli myös ystävällistä. Ruuat tulivat nopeasti, paitsi yhdessä kohtaa piti odotella aika pitkään että jälkkäreitä tultaisiin kyselemään. Kouluarvosanaksi antaisin 8 ;).

tiistai 27. elokuuta 2013

Flunssaisten bataattikeitto

Siis just näin tän pitikin mennä! Viikko penikkataudin jälkeen iskee flunssa ja sehän meinaa sitä että juoksulenkit ovat jälleen pannassa. Risoo niin vietävästi ettette usko!
     Nyt ollaan sitten eletty bafusinien (jotka eivät auta), strepsilsien (tehoa ei nimeksikään. Mintun makuinen saattaisi jopa oloa hieman helpottaa, mutta niitähän minä en niele!) ja höyryhengityksen (nenän tämä ainakin avaa jos ei muuta) kanssa. Tänään kuitenkin kahvakuulailin kevyesti, kun ei malttanut kyhjöttää pelkästään sohvan nurkassa.
     Muille nuhanenä- ja kurkkukipuisille ja toki muillekkin jaan kuitenkin tämän kehoa ja mieltä lämmittävän keiton ohjeen. Bataattia, ripsahdus chiliä ja inkivääriäei ole huono!

Flunssaisten bataattikeitto
n. 800 g bataattia
2 porkkanaa
2 keskikokoista sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
n. 3x1 cm pala tuoretta inkivääriä
n. 1 l kasvislientä
chiliä (ite käytin 1½ kuivattua chiliä. Se tyjyä kamaa, vaikka tuo määrä tässä keitossa ei niin hirveesti maistu)
pippuria (käytin musta- rose- ja viherpippuria)
(enkä muuten muista käytinkö savupaprikaa, mutta en kyllä yhtään ihmettele jos olisin käyttänyt. Mä oon tällä hetkellä ihan hulluna siihen, jos ette oo jo aikasemmista resepteistä huomannu)
2 prk valkosia papuja
2 dl ruokakermaa

Pilko bataatti, porkkanat ja sipulit samankokoisiksi paloiksi ja laita kattilaan. Pilko myös inkivääri pieneksi ja heitä se kuorittujen valkosipulinkynsien kanssa baataatin ja kumppaneiden joukkoon. Kaada päälle kasvisliemi ja kiehauta. Keitä niin kauan kunnes baataatit ovat pehmeitä, noin 15 min. Hulauta sekaan mausteet, pavut ja kerma. Kiehauta. Soseuta sauvasekoittimella ihanan smoothiksi.

HEIHEIHEI! Tajusin just et bataattihan rakastaa kardemummaa, kanelia ja niitä ihania joulusia makuja! Heittele ihmeessä sekaan!




torstai 22. elokuuta 2013

Quinoa!

Täällä taas yksi joka on langennut quinoaan! Quinoa putkahtaa juuri nyt esiin sieltä ja tuolta, ja niin myös täältä. Pakkohan sitä on hehkuttaa vielä hitusen lisää.
    Quinoa, tämä perulaisten superravinto, yllätti minut täysin! Se maistuu! Ja vieläpä hyvältä! Järisyttävän hyvältä! Riisit sun sun muut ovat ihan kukkua quinoan rinnalla (oikei, nyt saatta mennä jo vähän yli...Mutta jatketaan silti). Ravintosisällöstäkään ei löydy pahaa sanaa. Vakuuttiko (siis niitä ketkä eivät ole vielä quinoaan langenneet)?
    Nyt ystävämme Q pääsi loistamaan tällaisessa simppelissä ruoassa.Vähän fuusiokeittiömeininkiä. Aasia ja Suomi yhdistyivät varsin mielenkiintoisesti. Älkää kysykö mistä sain päähäni käyttää nauriita. Itse asiassa ne eivät maistuneet ruoassa paljonkaan... Mutta siis hyvää tuli silti! Ja toimii muuten myös kylmänä. Olkaapa hyvä:

Quinoasalaatti (ei tämä ehkä salaatti oikein ole)
4 dl vettä
2 dl quinoaa
(½ kasvisliemikuutio)
2 salottisipulin vartta (kirjoitetaanko tämä muuten salotti vai shalotti vai miten??)
1 pieni punainen paprika
savupaprikajauhetta
pippuria
n. 400 g tuoreita palkoherneitä perattuna (tai n. 2 dl pakaste)
1 prk kikherneitä tai muita papuja
1 nauris
tuoretta korianteria
n. 1 rkl soijaa
n. tl:n kärjellinen sitruunaruohotahnaa

Keitä quinoa paketin ohjeen mukaan. Laita veteen halutassasi kasvisliemikuutio. Pilko sipulinvarret ja paprika ja paista pannulla. Mausta savupaprikalla ja pippurilla.
Kuori nauris ja vetele siitä kauorimaveitsellä tai juustohöylällä palasia ja lisää pannulle. Paista pieni hetki. Lisää herneet, valutetut kikherneet, silputtu korianteri ja quinoa. Sekoita. Lisää soijakastike ja sitruunaruohotahna.

maanantai 19. elokuuta 2013

Lenkkeilyä!

Jee! Tänään oli ihana päivä! Pääsin viikon tauon jälkeen taas lenkkipolulle! Mulla tuli ikävästi just kun koulutkin alko penikkatauti, eikä juoksemaan oikein kannattanut lähteä. Eilen eikä tänään penikat enää oikeastaan vaivanneet, joten uskaltauduin lähtemään lenkkiä kokeilemaan. Ihan hyvin jalat kestivät! Yli tunnin lenkkiä en kuitenkaan lähtenyt vetämään, koska alla oli muutenkin vähän juoksutaukoa. No, ei se 50 minuuttia kaukaa hae, mutta alle tunnin kuitenkin.
    Mutta olipahan ihana olo lenkin jälkeen! Huomasi taas kuinka hyvää liikunta tekee niin keholle kuin mielellekin. Sää oli lämmin ja aurinko paistoi, mutta jotenkin syksyn tulon pystyi aistimaan. Siis ihan kesäiseltähän tuolla ulkona näyttää varsinkin silloin kun aurinko porottaa, mutta oli jotenkin muuten syksyfiilis.
    Ensi kerralla ehkä kirjoittelen taas ruoan merkeissä. Huomenna olisi kokkailuiltapäivä luvassa heti koulun jälkeen! Katotaan mitä keksin huomenna väsätä...




lauantai 17. elokuuta 2013

Kasvistäytteinen leipä

Idean tehdä tällaista leipää sain Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala!. Siinä oli eri täytevaihtoehdoilla täytettyjä leipärinkilöitä, tortanoja. Päätin käyttää pohjalla tortanon perustaikinaa, tosin muuntelin sitä käyttämällä eri jauhoja. Täytteeksi laitoin mitä kaapista löytyi; perunaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia. Jonkilainen juusto piti tietysti olla, ja päädyin sitten fetaan.
    Se rinkilä sitten... No, ei puhuta siitä. Minun tortanostani tuli sellainen pitkä nuijan muotoinen jättileipä (en viitsi kutsua sitä enää tortanoksi... Tosin en tiedä kuuluuko niiden aina olla sellaisia rinkuloita?). Toisesta päästä leveä, toisesta kapea. No jaa, ihan mukavasti se silti uunissa paistui ja hyvältä maistui tämä nuijaversioikin!
    Tehdessäni tortanoa huomasin vasta leivän täyttövaiheessa, että reseptissä se täyte oli tehty jo ennen kuin taikinaa oli edes aloitettu! Eli Leilan mukaan täytteen olisi pitänyt jäähtyä ennen taikinan uumeniin päätymistä. Eli jos aikaa on runsaasti voi täytteen valmistaa jo aikaisemmin jotta se ehtisi jäähtyä.

Kasvistäytteinen leipä
3 dl kädenlämpöistä vettä
1/3 pala hiivaa
n. 1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
2½ dl durumvehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1½ dl täysjyvävehnäjauhoja
1½ dl vehnäjauhoja

n. 3 perunaa (pienehköjä)
n. yksi pieni kesäkurpitsa
1 punasipuli
3 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
tuoreita yrttejä (esim. oregano)
200 g feta
hunajaa
öljyä paistamiseen

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, hunaja ja suola. Lisää jauhoja ja vaivaa taikinaksi. Taikina voi aluksi tuntua aika löysältä, mutta kun vaivaat sitä jonkin aikaa sen ei pitäisi enää tarttua käsiin ja alustaan. Kohota taikinaa leivinliinan alla kulhossa n. 45 min.
    Tee sillä välin kasvistäyte. Pilko perunat, kesäkurpitsa, sipulit, sekä valkosipulinkynnet pieniksi kuutioiksi (kyllä, näe tämä pieni vaiva myös perunoissa ja kesäkurpitsassa). Paista punasipuleita pannulla hetki. Lisää valkosipuli ja paista minuutin verran. Heitä pannulle vielä somat pienet peruna- ja kesäkurpitsakuutiot ja hauduttele ne kypsiksi kannen alla. Olisiko tämä vienyt aikaa noin 20 minuuttia.
     Kauli kohonnut taikina levyksi. Kaada päälle parhaimmassa tapauksessa hieman jäähtynyt kasviskuutioseos. Ripottele päälle reilusti tuoreita yrttejä ja murustele päälle feta. Lorauta päälle vielä tilkkasen hunajaa ja kääri taikina rullalle kääretortun tapaa (tässä suosittelen hieman kärsivällisyyttä... Vaikka jos taikina sattuukin hieman repeilemään, ei haittaa. Näin kävi minullekin). Kohota leipää pellillä puolisen tuntia. Laita leipä uuniin 250 asteeseen, pidä hetki, ja laske lämpöä n. 200 asteeseen. Paistele leipä kypsäksi noin 40 minuuttia.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tomaattikeitto nro. 1

Erilaisia tomaattikeittoja olen väsännyt vaikka kuinka paljon. Tänään syntyi soppaa, johon tomaatin lisäksi pääsivät mm.paprika ja munakoiso. Yksi aines mikä näitä tomaattikeittoja (ja sosekeittoja yleensä) yhdistää, on pavut.
    Kasvissyöjänä pitää erityisesti kiinnittää huomioita riittävään proteiinin saantiin, joten esimerkiksi papuja piilottamalla keittoihin saa mukavan proteiinipläjäyksen. Kukaan ei muuten edes huomaa, että ruoassa on papuja. Papuja karttavat söisivät tätäkin keittoa oikein mielellään, elleivät satu sitten vihaamaan tomaattikeittoja..
    Resepteistäni haluan kertoa vielä, että aineiden määrät ovat noin-arvoja. Silloin kun reseptit syntyvät omassa päässä, en paljon aineksia jaksa mittailla. Aineet ja niiden määrät eivät useinkaan varsinkaan ruoanlaitossa ole niin justiinsa, vaikka omaa maalaisjärkeä saa toki käyttää.

Tomaattikeitto
n. 1,5 kg tuoreita tomaatteja
2 isoa paprikaa
1 munakoiso
3 pienehköä punasipulia
1 valkosipulinkynsi
n. ½-1 tl savupaprikajauhetta
(chiliä)
1 prk tomaattipyreetä
n. 3 dl keitettyjä valkoisia papuja (tai 1-2 prk säilyke)
2 rkl hunajaa
tuoreita tai kuivattuja yrttejä
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen

1.Kalttaa tomaatit* ja poista niistä kovat kannat.
2.Paahda paprikoita uunissa** (minä pistin uunin myös munakoison kaveriksi).
3. Pilko punasipulit ja valkosipulinkynsi, sekä chili, jos käytät tuoretta sellaista (itse laitoin yhden kuivatun chilin, ja voin sanoa ettei se maistunut ollenkaan. Eli lisää poweria vaan jos tulisesta tykkää!).
4. Laita kattilaan öljyä ja paistele punasipuleita hetki. Lisää joukkoon valkosipuli, chili sekä savupaprika. Paistele hetki.
5. Lisää tomaatit, jotka olet suurpiirteisesti pilkonnut tai puolittanut, pilkotut, paahdetut paprikat, kuutioitu munakoiso sekä tomaattipyree. Keittele ainakin vartin verran, kauemminkin, jos aika sallii.
6. Lisää keitetyt pavut, hunaja, yrttejä, suolaa ja pippuria.
7. Sammuta levy ja surauta keitos sauvasekoittimella sileäksi. Mmm!

*Tomaattien kalttaus: Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan. Huuhtele sillä välin tomaatit ja laita ne sivuun odottamaan. Laita toiseen isoon astiaan jääkylmää vettä ja laita sen viereen vielä yksi tyhjä astia, mihin tomaatit mahtuvat kalttauksen jälkeen. Kun vesi kiehuu, laita sinne tomaatteja. Kun tomaattien kuori alkaa irrota (siinä ei kauaa nokka tuhise! Pehmeissä tomaateissa kuori alkaa irrota hetkessä, kovemmissa taas menee tovi pidempään), nosta tomaatit jääkylmään veteen, jonka laitoit jo valmiiksi aiemmin. Pidä tomaatteja jäävedessä hetki, ja laita niitä sen jälkeen tyhjään astaan. Poista tomaattien kuoret. Very easy!

**Paprikoiden paahto: Laita uuni lämpenemään grillivastuksilla. Laita paprikat vuokaan/pellille ja pistä ne uuniin ylätasoon. Kun kuori alkaa päältä mustua, käännä paprikoita. Kun paprikoiden kuori on ympäriinsä tummunut, ota ne uunista. Poista paprikoiden kuoret. Helppoa tämäkin.






















tiistai 13. elokuuta 2013

Tervehdys!

Tätä on kuulkaas mietitty pitkään ja hartaasti. Siis blogin perustamista. Ajatus kasvisruokablogista on kytenyt mielessäni jo pitkään. Ensiksi piti kuitenkin odottaa että saisin järkkärin hellään huomaani, ja toiseksi, tätä aikaisemmin en ole vielä kyennyt painamaan luo blogi-nappulaa.
    Nimikin blogille piti totta kai miettiä. Lopppujen lopuksi se ei vaatinut kovinkaan paljon päänvaivaa (vähän kuitenkin), vaan se pureutui mieleen suhteellisen nopeasti. Porkkanatyttö. Nimi kuvastaa mielestäni hyvin niin blogia kuin minua itseänikin. Porkkana on kasvis, ja kasvisruokablogistahan tässä on kyse. Porkkanoita minä itse taas vedän päivittäin kaksin käsin. Jos puhun että otanpahan vähän jälkiruokaa (eli joka päivä..), se usein tarkoittaa sitä että otan porkkanan ja alan järsiä sitä.
    Kutsun itseäni kasvissyöjäksi. Syön ei-kasvatettuja (kai ymmärrätte mitä tarkoitan?) sekä muuten eettisesti kalastettuja kaloja sekä riistaa. En kuitenkaan syö lihaa, jota kasvatetaan siihen tarkoitukseen, että loppujen lopuksi eläin jotuu ihmisten lautasille. Kuitenkin n. 90% ruokavaliostani on täysin kasvisruokaa, sillä esim. riistaa syön oikeastaan ehkä kerran vuodessa. Maitotuotteet sekä kananmunan sisällytän ruokavaliooni.
    Vielä vähän itsestäni. Sen lisäksi että olen kasvissyöjä ja rakastan porkkanoita, olen myös terveysintoilija. Tämä näkyy resepteissä, vaikka välillä teen myös voisokerinanna-leivoksia. Lenkkeilen sekä valokuvaan, pääasiassa tekemiäni ruokia. Haluan kehittyä valokuvaajana ja toivon että se näkyy myöhemmin ruokakuvissani! Järkkäri ei tosiaan ole ollut hallussani kun vajaa viikon, mutta se on jo ahkerasti käytössä.
    Mikään tekniikan ihmelapsi en muuten todellakaan ole, mutta yritän parhaani että blogin ulkoasu olisi silmille mieleinen. Varsinkaan nyt ulkoasu ei ole hääppöinen, mutta koitan tehdä asialle jotain heti kun taidot antavat myöten.
    Ehkä siinä nyt oli tarpeeksi asiaa näin alkuun. Lukijaksi saa enemmän kuin mielellään liittyä! Alla vielä kuvanäyte tämänhetkisistä ruokakuvista.